EconPapers    
Economics at your fingertips  
 

Tuotannon Tekijät – Palkansaajien Suomi 100 vuotta

Edited by Heikki Taimio

in Books from Työn ja talouden tutkimus LABORE, Labour Institute for Economic Research LABORE

Abstract: 100-vuotisen itsenäisyytensä aikana köyhästä ja maatalousvaltaisesta Suomesta on kasvanut teollistumisen kautta palveluvaltainen ja kansainvälistynyt maa, jossa kuusi seitsemästä työssäkäyvästä on palkansaajia. Tämä aika voidaan jakaa palkansaajien ja heidän järjestöjensä kannalta kolmeen jaksoon. Sotienvälisenä aikana valta-akseli oli hallitusten ja yritysten välillä, ja työnantajat pyrkivät yksin määräämään työehdot. Sotien jälkeen aina 1990-luvun taitteeseen asti Suomen kasvumalli oli valtiovetoinen samalla kun palkansaajajärjestöt saivat enemmän vaikutusvaltaa työmarkkinoilla ja hyvinvointivaltion rakentamisessa. Viime vuosikymmeniä ovat sävyttäneet mm. työmarkkinajärjestöjen sitoutuminen rahaliiton matalan inflaation tavoitteeseen ja hyvinvointivaltion rapauttaminen. Vielä ei ole selvää, ollaanko siirtymässä jälleen uuteen aikakauteen tulopolitiikan loppumisen ja uuden yhteiskunnallisen valta-asetelman myötä.

Date: 2017
References: Add references at CitEc
Citations:

Downloads: (external link)
https://labore.fi/wp-content/uploads/2020/05/Tuotannontekijat.pdf (application/pdf)

Related works:
This item may be available elsewhere in EconPapers: Search for items with the same title.

Export reference: BibTeX RIS (EndNote, ProCite, RefMan) HTML/Text

Persistent link: https://EconPapers.repec.org/RePEc:pst:lbooks:pt11

Access Statistics for this book

More books in Books from Työn ja talouden tutkimus LABORE, Labour Institute for Economic Research LABORE Contact information at EDIRC.
Bibliographic data for series maintained by Aila Mustonen ().

 
Page updated 2026-09-15
Handle: RePEc:pst:lbooks:pt11