Trade, technology and the skill structure of labour demand in Finland
Kristiina Huttunen
No 85, Studies from Työn ja talouden tutkimus LABORE, Labour Institute for Economic Research LABORE
Abstract:
Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisella toimipaikkatason paneeliaineistolla työvoiman kysynnän taitorakenteessa tapahtuneita muutoksia. Lisäksi tarkastellaan miten havaittavat ulkomaankaupan ja teknologisen muutoksen mittarit selittävät muutoksia Suomen teollisuuden toimipaikkojen työvoiman rakenteessa. Työntekijän ammattitaidon mittana käytetään sekä koulutusta että ikää. Tulokset osoittavat, että ikääntyvien (yli 45-vuotiaiden) ja korkeasti koulutettujen osuus yksityisen sektorin työntekijöistä on kasvanut vuosina 1988-1998. Ikääntyvien, sekä korkeasti että matalasti koulutettujen, osuus on lisääntynyt tasaisesti kaikkien toimipaikkojen sisällä, kun taas nuorten (15-44-vuotiaiden) korkeasti koulutettujen osuuden kasvu on tapahtunut toimipaikkojen välillä ja uusien toimipaikkojen markkinoille tulon kautta. Jaettaessa muutokset työntekijärakenteessa toimipaikkojen eri ominaisuuksien mukaan havaitaan, että nuorten korkeasti koulutettujen osuuden kasvu on ennen kaikkea tapahtunut vientiä ja tutkimus- ja kehitystoimintaa (T&K) harjoittavien toimipaikkojen kasvun kautta. Vastaavasti ikääntyvien osuuden kasvu on tapahtunut tasaisesti kaikissa toimipaikoissa. Regressiotulokset ilman toimipaikkakohtaisia kiinteitä vaikutuksia paljastavat, että T&K-toiminta lisää merkittävästi nuorten korkeasti koulutettujen osuutta teollisuuden toimipaikoissa, mutta ei ikääntyvien koulutettujen osuutta. Kontrolloitaessa toimipaikkakohtaisia kiinteitä vaikutuksia regressiotulokset eivät osoita, että toimipaikkojen T&K-toiminnan tasolla olisi vaikutusta toimipaikkojen sisäisiin työntekijärakenteessa tapahtuneisiin muutoksiin. Regressiotulosten mukaan vienti lisää nuorten kysyntää molemmissa koulutusryhmissä ja vastaavasti pienentää ikääntyvien kysyntää.
Keywords: Työvoiman kysyntä; koulutus; ikä; ammattitaito; osaaminen; teknologinen kehitys; ulkomaankauppa; Suomi (search for similar items in EconPapers)
Pages: 90 pages
Date: 2002-09-13
References: Add references at CitEc
Citations:
Downloads: (external link)
https://labore.fi/julkaisu/... First version, 2002
Related works:
This item may be available elsewhere in EconPapers: Search for items with the same title.
Export reference: BibTeX
RIS (EndNote, ProCite, RefMan)
HTML/Text
Persistent link: https://EconPapers.repec.org/RePEc:pst:studie:85
Access Statistics for this paper
More papers in Studies from Työn ja talouden tutkimus LABORE, Labour Institute for Economic Research LABORE Contact information at EDIRC.
Bibliographic data for series maintained by Aila Mustonen ().