Vuoden 2018 alkoholilain uudistuksen vaikutuksista
Tuomas Kosonen,
Sami Jysmä (),
Arnaldur Stefánsson and
Lukes Worku
No 350, Working Papers from Työn ja talouden tutkimus LABORE, The Labour Institute for Economic Research LABORE
Abstract:
Tässä raportissa tutkitaan alkoholilain eri piirteiden vaikutuksia alkoholin kulutukseen. Analyysissä keskitytään erityisesti vuoden 2018 alkoholilain uudistukseen, jolloin 5,5 %vahvuiset alkoholijuomat ja juomasekoitteet sallittiin vähittäismyyntiin Alkon monopolin ulkopuolelle. Lisäksi tarkastellaan alkoholiveron vuoden 2012 kiristyksen vaikutuksia kulutukseen. Aineistona tutkimuksessa hyödynnetään vähittäiskaupan sekä Alkon laajaa tuote- ja myymäläkohtaista aineistoa. Verrokkiryhmänä toimii Ruotsin Systembolagetin tuote- ja aluekohtainen myyntiaineisto. Tulokset vuoden 2018 uudistuksesta viittaavat siihen, että uusia vähittäiskaupassa sallittuja tuotteita kulutettiin heti uudistuksen jälkeen moninkertainen määrä verrattuna tilanteeseen ennen uudistusta. Alkoholin kokonaiskulutus ei kuitenkaan vaikuta lisääntyneen Suomessa, sillä tuoteryhmien, joita 2018 uudistuksessa sallittiin päivittäistavarakauppaan, lisääntynyt kulutus heijastui muiden alkoholituotteiden vähentyneenä kulutuksena. Alkoholiveron kiristyksestä 2012 ei havaita tilastollisesti merkitseviä muutoksia alkoholin kulutukseen, tosin tulos on tilastollisesti epätarkka.
Keywords: alkoholipolitiikka; julkinen monopoli; kulutus (search for similar items in EconPapers)
JEL-codes: H21 I18 (search for similar items in EconPapers)
Pages: 51 pages
Date: 2024-12-11
References: Add references at CitEc
Citations:
Downloads: (external link)
https://labore.fi/wp-content/uploads/2024/12/Tyopapereita-350.pdf First version, 2024 (application/pdf)
Related works:
This item may be available elsewhere in EconPapers: Search for items with the same title.
Export reference: BibTeX
RIS (EndNote, ProCite, RefMan)
HTML/Text
Persistent link: https://EconPapers.repec.org/RePEc:pst:wpaper:350
Access Statistics for this paper
More papers in Working Papers from Työn ja talouden tutkimus LABORE, The Labour Institute for Economic Research LABORE Contact information at EDIRC.
Bibliographic data for series maintained by Jaana Toivainen ().